Etsitkö lahjaa isälle? Pian onkin taas aika hemmotella isejä ja vaareja, sillä isänpäivää vietetään sunnuntaina 12.11.23. Isänpäivä on täydellinen tilaisuus kiittää ja muistaa isää, vaaria, ukkia, pappaa tai muuta isähahmoa elämässä.
Isänpäivän lahjaideat erilaisille iseille
Ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua mitä ostaa isälle lahjaksi. Meidän mielestämme paras isänpäivälahja on sellainen, joka on lahjansaajan näköinen. Isänpäivälahjaa kannattaakin lähteä pohtimaan esimerkiksi isän harrastusten, lempipuuhien, luonteenpiirteiden tai makumieltymysten kautta.
Onko isä esimerkiksi aamuisin unelias? Aamu uneliaalle isälle sopii täydellisesti kahvilahja koska kenenpä aamu ei lähtisi käyntiin laadukkaalla pienpaahtimokahvilla? Iltavirkulle isälle voi puolestaan ostaa teetä ja villasukat, jotka ehkäpä avittavat virittäytymään unille hieman aikaisemmin. Kokkauksesta nauttivalle isälle oikea valinta on herkkulahja, johon on kerätty erilaisia gourmet tuotteita kuten esimerkiksi shampanjakarkkeja, maustettua teetä ja suklaalla päällystettyä lakritsia. Perinteistä pitävä isä ilahtuu villasukista ja suklaasta kun taas ihonhoitoon panostava isä arvostaa kotimaisia ja laadukkaita ihonhoitotuotteita.
Osta valmis lahjapakkaus isälle tai kokoa omasi
Olemme koonneet erilaisia ihania isänpäivälahjoja valmiiden lahjapakkausten kokoelmaamme, jotta isänpäivälahjan etsiminen ja ostaminen olisi helppoa ja mukavaa, käy kurkkaamassa! Lisäksi löydät paljon muita isänpäivään sopivia tuotteita suunnittele lahjaboksi -palvelustamme jos haluat koota isälle isänpäivälahjan alusta alkaen itse.
Palvelussamme saat lähetettyä lahjan suoraan isän kotiovelle tai lähimmälle postin pakettiautomaatille. Isää on siis helppo muistaa vaikka asuisi itse eri kaupungissa tai jopa eri maassa.
Lahjaa tilatessasi voit valita toimituksen isänpäivän lähettyville, jolloin lähetämme lahjan viikolla 44-45 ja lisäämme pakettiin tarran, jossa paketti kehotetaan avaamaan vasta isänpäivänä, näin yllätys säilyy taatusti isänpäivään saakka!
Helppoa ja hauskaa, niin kuin lahjan antamisen kuuluisikin olla!